Tosiaan, eilen meillä oli tän perheen kanssa se viiminen Skype. Jännitin tätä vikaa kertaa enemmän, kuin ekaa, vaikkakin kaikki kaverit oli sanonu mulle, että "kyllä sää sinne perheeseen pääset!" "Maiju, paikka on sun!". Olihan mulla itellänikin vähä sellai tuntuma, et ne mut sinne ottaa, koska oli ne vähä semmose kuvan mulle antanu.
Niinhän siinä sit kävi, pääsin perheeseen, johon hausin! AIVAN HUIPPUA.
Klo 19.32 näky, että perhe soittaa ja sillon sydän kyllä hakkas miljoonaa varmaan. Olin valmistautunu vielä pienellä muistilapulla kertoilee muutamia juttuja, mutta se lappu nyt oli ihan turhaa. Skype puhelun alussa host mom nimittäin ilmoitti, että ne on lähössä just tuttavaperheen synttäreille, ja sen takia hoidetaa homma nopeesti alta pois. J, host dad, oli laittamassa itseänsä valmiiksi, tytöt hyppi sohvalla ja host mom L kertoi siinä sitten, että niistä olisi tosi kiva, jos tulisin heidän perheeseen au pairiks!
Siihen mä tokasin vaan, että "really? I'd love to! I'd really really love to!"
Host mom: "ahhh, I'm so happy! Thank you!"
Minä: "I'm so happy too haha, thank YOU!"
Molemmat varmaa sanottii tota "I'm so happy" ja "thank you" toisillemme miljoona kertaa :-D
Host dad J tuli näyttäytymään kamerassa ja sano, että on tosi kiva, kun musta tulee heidän seuraava au pair!
Olin kyllä niin yhtä hymyä sen kokonaiset huimat viisi minuuttia, mitä se skype kesti :-D
Kun skypetys oli ohi, niin ryntäsin makkarista pihalle ja huusin vaan "MÄ SAIN PAIKAN!"
Iskä nous sohvalta ylös, halas ja itki... En ees muista millon viimeks oon nähny iskän itkevän, niin siinä se katsoi mua vaan silmiin ja sanoi, että "lupaathan pitää ittestäs huolta". Minua rupes siinä sitten itkettää ja iskä jatko, että "oon niin onnellinen sun puolesta!" ja mää vaa itkin ja itkin, enkä pystyny sanoo mitää.
Siskon kanssa halattii ja itkettii siinä tovi, kunnes sisko sanoi, että "mulla tulee ihan hirvee ikävä sua". Niin sydäntä särkevää oikeesti jättää rakkaat ihmiset tänne. Jos se oli jo nyt tommosta itkemistä, niin mitähän se tulee olemaan silloin itse lähtöpäivänä....en haluu ees ajatella.
Soittelin vielä äitille ja kerroin uutiset, samoin toiselle siskoistani. Kavereiltakin satoi onnitteluja. Olin iha onnesta sekaisin koko illan.
Enkä mä vieläkää oikeestaan voi uskoa, että oon saanu host perheen Seattlesta, jonne mä muutan vuodeks.
Dreams do come true. Feeling really blessed and extremely happy.
Life is good.
- Maiju
Onnea final matchista :) Muistan ton tunteen ku sai tietää että on oikeasti koti mihin mennä toisella puolella maailmaa, ihan paras. Jään seuraamaan sun matkaa!
VastaaPoistaKiitos paljon ja jee, kiva kuulla! Mäki liityn sun blogin lukijaks! :)
Poista